Studego on oppimisen ja kehittymisen paikka

Uteliaisuus ympäristöä kohtaan. Siitä kumpuaa jokaisen pienen ihmislapsen kehittymisen halu ja kaikilla onkin sisäänrakennettu valmius oppia uusia asioita. Tämä kiehtova ominaisuus asuu aina meissä ja kehityksemme jatkuu läpi elämän, jos vain itse mahdollistamme sen. 

Jo lapsuudessa huomaamme, että uuden asian oivaltaminen on mahtavaa. Muistot tunteesta, kun oppi ajamaan pyörällä tai solmimaan kengännauhat, saa meidät edelleenkin haastamaan itseämme. Ilo ja ylpeys antavat sitkeyttä tehdä matkaa kohti päämäärää eli opittua taitoa. 

Uteliaisuus ja intohimo kehittymiseen ovat myös yrityksemme ideologian takana. Olemme kokeneet valtavan hienoja hetkiä, kun olemme kysellen ja tiedonhaluisina lähteneet kulkemaan kohti omia kehityskohteita. Niillä matkoilla on usein saanut huomata, miten vähän sitä tietääkään. Ja se tästä kaikesta tekee niin mielenkiintoista ja hykerryttävää, joka päivä voi löytää uutta ihmeteltävää tästä maailmasta.

Tällä matkalla me studegolaiset haluamme olla mukana yhdessä teidän kanssanne. Haluamme olla kannustamassa ja tarjoamassa vaivattoman tavan kehittää itseään sekä olla luomassa keinot tiedon helppoon jakamiseen.  Olemme itse saaneet valtavan määrän tärkeitä oppeja muilta ihmisiltä ja mahdollisuuden työskennellä, kouluttaa sekä kehittää itseämme, joten tahdomme jakaa tätä samaa mahdollisuutta muillekin. 
Siksi, että kehitys jatkuisi. Koska ihmeteltävää löytyy niin paljon. 

“Et voi auttaa toista ylämäessä nousematta samalla itse lähemmäs huippua.”
– Norman Schwarzkopf 

Mikä Studego?

Studegon alusta soveltuu erinomaisesti monipuolisen videovälitteisen koulutuksen järjestämiseen. Eri alojen ammattilaiset voivat vaivattomasti järjestää verkkokursseja, webinaareja, yksityistunteja sekä striimata alustamme kautta. Näiden toiminnollisuuksien yhteydessä voi myös jakaa sähköisiä tehtäviä sekä muita liitetiedostoja.

Alustan ensimmäinen versio julkaistaan marraskuussa. Jatkokehitämme ja lisäämme toiminnollisuuksia myös tämän jälkeen. Asiakaspalautteiden ja erilaisten teknisten koulutustarpeiden esilletuominen on erittäin suotavaa ja toivottua. Siksi, että kehitys jatkuisi.

Kenelle Studego sopii?
Ihmisille.
Kaikille kouluttajille ja kehittyjille.

Yhteystiedot

Rebekka Kinnunen

rebekka.kinnunen@studego.fi
050 534 5203

Tapani Kinnunen

tapani.kinnunen@studego.fi
050 534 5201

Liity postituslistallemme

Pysy kuulolla, sillä elämä antaa näin hienon mahdollisuuden. Liity postituslistallemme niin saat ensimmäisten joukossa kuulla meidän kuulumisemme.